lauantai 14. marraskuuta 2015

Riipuksia keraamiikkakurssilla

Sain päähäni idean muuttaa savi keraamisiksi riipuksiksi.
Ollaan Hamk-ystävien kanssa jälleen menossa joulukuussa Wetterhoffin korttelijouluun. Kuten jo, mitä, neljä vuotta aiemminkin. (?) Wau.

Aloitin kaulitsemalla n. 5mm vahvan levyn josta ympyrä-, neliö- ja ovaalimuoteilla leikkasin kappaleita jotka pintakuvioin, muotoilin hieman aaltoilevaksi ja rei'itin nyöritystä silmällä pitäen.
Tulipa siitä hankala lause. Kyllä ei oppariohjaajani nyt arvostaisi tätä. <3

Kyllä se opiskelu jättää jälkensä, monellakin tavalla. Niin hyvässä kuin pahassakin - useimmin kuitenkin hyvässä. ^_^




Tältä näyttivät riipukset viikon kuivuttuaan ja lasitteita pintoihinsa saatuaan.
Ihmeen raskasta hommaa muuten oli laitella lasitteet näihin kaikkiin. Mutta kyllä kannatti - tykkään lopputuloksesta, noh, ainakin melkein kaikkien kohdalla. Oppimista kaikki tyynni.


Tässä he ovat,
uunista tulleina.

(kuvat suurenee niitä klikkaamalla,
silti muistutan myös että kopiointi kielletty)













Sitten he saivat nyörin.
Tässä toivottavasti ilmenee kahden reiän merkitys.
Kovasti tykkään itse tästä ideastani.
Joskus on nimittäin tuntunu siltä et on saatu aikaiseksi hieno riipus (varsinkin näiden keraamisten kohdalla) mutta sitten ripustuksen kohdalla ei oikeen aina... noh..
Halusin että ripustus ois osa sitä korun kokonaisuutta.










Olis kiva kuulla mitä näistä tykätään. :)

ja oon siis Hämeenlinnan Wetterhoffin korttelijoulussa 12. ja 13.12. myymässä näitä.
Tervetuloa.


Kiitos,
Pia

5 kommenttia:

Hilmukka kirjoitti...

Keramiikkaa ei oo taidettu ennen meidän kojulla myydäkään. Kauniita ovat! :)

Arja L kirjoitti...

Nää on kyl nättejä ja toi nyöritys on hyvä idea :)

Pia - Piipero kirjoitti...

Totta varmaankin Hilma. Kiitos. Mä tykkään kans.

Kiitti Arja. Kiva kuulla että ei oo vaan tekijän mielikuvitusta näiden nättiys. Mäki oon ihan innoissani tosta nyöritysideasta. ^_^

Riina kirjoitti...

Ihania! Mä oon myyty 😊

Pia - Piipero kirjoitti...

Kiitos tosi paljon Riina :)