lauantai 5. joulukuuta 2015

Jos ei jouluna ole lunta - Joulupukki tulee sukellusveneellä

Samoihin aikoihin kun vaihdoin blogini nimen PiaMaa:ksi, (kun ennenhän se oli Piiperon piiperrykset) päätin että haluan tehdä postauksia muistakin kuin vain käsitöistä ja askartelusta.

Nyt onkin käsityöaiheisia postauksia viimeaikoina tullut useampikin,
joten välillä sitten vähän ulkoiluakin.
---------

Oltiin aamupäivän kävelyllä Elmerin ja miehen kanssa ja käytiin samalla kurkistamassa, 
miten korkealla merenpinta on.

Ja onhan se.


Merellepäin katsottuna sillalta näkymä on tämä.
Kyllä on paljon vettä. Normaalisti tuossa oikeassa reunassa on ihan kunnon pudotus-piennar.



Melkein kastuu koivujen ja kuusien varpaat.
Onneksi on varotuskyltti - Varokaa heikkoja jäitä.
Nyt ne on tosi heikot.



Toisella puolella samanlainen varoitus. Tämä siis kuvattu niin,
 että edelliset näkymät nyt kuvaajan selän takana.



Sorsat kiiruhtivat heti pulla-apajille.
Meillä ei kylläkään mitään ollut heille tarjota.
Viime ja edellistalvena kävin kyllä kovilla pakkasilla viemässä sorsille kauraa.
Silloin oli sillan molemmin puolin pieni sula paikka jossa sorsat uiskenteli, ja tulivat heti kauraa napostelemaan kun sitä kävin niille heittämässä.


Elmeri tallusteli ja hyppelehti haalarissaan myös ehkä pienesti närkästyneenä märkyydestä.


Niin on harmaata ja kosteeta. Klustermuksen mestat hiukan tulvii.



Elmeri haistelee ja mies ottaa kuvaa.


Tuosta koivun editse menisi polku tuonne niemenkärkeen. 
Ei mene nyt. Tai voi varpaat ainakin kastua.
Toi kaivonrengaskin vasemmalla muistaakseni on yleensä kuivalla maalla.




Poika suostui pikkusen poseeraamaankin.


Mut sit kun huomas kameran, tuli aika levoton olo.


Hän on niin arvokkaan oloinen. (Nolos kurapuvussaan)

Tämmöinen ihastuttavan kostea keli näin joulukuun viidentenä täällä lounaisrannikolla.
Toivottavasti muualla Suomessa on parempi joulukuusää, ja toivotaan että täälläkin paranisi.


Kiitos taas,
Pia

2 kommenttia:

Arja L kirjoitti...

Kylläpä on vettä paljon, joten taitaa sukellusvene todellakin olla joulupukin kulkuneuvo, ellei pikaisesti säätila muuksi muutu. Pitääpä huomenissa käydä itsekkin kuvaamasi paikat katselemassa ja ehkäpä kuvaamassa vesitiiviillä kameralla.
Se hyvä puoli tässä nyt on ettei ilmeisesti paljonkaan enää huonommaksi voi talvisää mennä :)

Pia - Piipero kirjoitti...

Juu kuule kannattaa ikuistaa vesitiiviillä kameralla tää. Ja kyllä mää teetä lämmikkeeksi taas tälläkin kuvausreissulla keitän, jos vaan kelpaa. :D
Ja se on kyllä ehdottoman totta että huonompi talvisää ei vaan kertakaikkiaan enää voi olla. >_<