keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Hyväntekeväisyyteen

Opiskelukaverini kertoi lähteneensä maailmalle vapaaehtoistyöhön.
Hän työskentelee kodittomien lasten hyväksi, ja kohteessa on kylmä.
Niinpä hänen tekisi mieli tehdä villasukat kaikille 39:lle lapselle, mutta urakka on melkoisen suuri.
Onneksi opiskeluajoilta jää aina hyviä kavereita joihin voi turvata - ja me kun ollaan neulepuikkojen kanssa hyviä kavereita monet.

Niinpä:




Vihreästä langasta syntyy pienintä tilattua kokoa, 37. Ja kun kerää käytetään molemmista päistä kaksilla puikoilla, tulee sukkaparista hauskasti samanlainen-erilainen. Ja molemmat sukat valmistuvat samaa tahtia.






Musta ja sininen sukkalanka päätyivät epätasa-raitaisiksi lyhytvartisiksi 39-koon sukiksi.
Sisäpuolella kummittelee vielä langan päät päättelemättöminä - mutta eikös se niin kuulukin! <3

Ootko sinä osallistunut hyväntekeväisyys-neulontaan jossakin muodossa?




Kiitos,
Pia

2 kommenttia:

Arja L kirjoitti...

Arvostan suuresti kaikenlaista avunantamista erilaisiin tarpeisiin. Itse annoin just tänään aamulla lastenhoitoapua naapurille,asiat tuli hoidettua ja kaikilla hyvä mieli.
Joskus osallistuin vauvanpeitteiden tekemiseen pienen tuttavaporukan yhteisillä talkooilloilla. Keräys oli kansainvälinen ja sadat tai varmaan tuhannet vauvat saivat oman tilkkupeitteen.

Pia - Piipero kirjoitti...

Aivan ihanaa Arja! Juuri toi "jokapäiväinen" arki-hyväntekeväisyys on kaikkein hienointa, ja sitä ei aina muista ajatella niin tärkeänä. Varsinkaan jos se on kivaa! :D
Tilkkupeitteet on varmasti olleet hyvinkin monen yhteisön yhteinen tapa osallistua hyväntekeväisyyteen. Siinä on monta puolta. Kokoaa suomalaiset yhdessä tekemään ja jakamaan kuulumisiaan, ja lopputuotoskin vielä auttaa pitämään pienen elämänalun lämpimänä! Ihanaa!