sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Työhuoneen kasvojenkohotus

On kertakaikkisen ihanaa kun on oma työhuone jossa voi levittäytyä ja jättää siivoamatta askartelunsa jos siltä tuntuu.
Hetkittäin siinä on kuitenkin omat ongelmansa.
Asiat leviää käsiin.
Ja varsinkin kun mä olen ns. pinoaja-tyyppi. ;)
Rakennan tavaroistani ja tarvikkeista erinäisiä pinoja ja nippuja, sekä nippupinoja.

Tämä johtikin sitten siihen että päätin tehdä pieniä (tai keskisuuria) investointeja ja muutostöitä säilytysjärjestelmien suhteen.


Tämän näköistä yhdellä työhuoneeni seinistä oli ennen.


Tykkään peltipurkeista ja niiden sisuksissa onkin jos jonkinmoista pikkutarviketta.
Ongelmana on vaan se, kun muisti pätkii eikä noista nää läpi ja niiden käytettävyys ei ihan huippuluokkaa ole - on ne siis unohtuneet pölyttymään noille hyllyille.

Hyllyjen alla lattialla vallitsi tällainen herkullinen kaaos.
Tuon yöpöytä-kokoa olevat laatikoston löysin joskus pari vuotta sitten meidän roskisten vierestä ja koska se näytti varsin käyttökelpoiselta, otin sen talteen.


Ei kovin viehkeän näköistä. :-/
Niinpä otin hyllyistä mitat. Laskin millaista säilytystarviketta siihen mahtuisi ja tein saman hyllyjen alla olevalle tilalle. Korkeus, leveys ja syvyys.


Pakko aina ihastella hetken aikaa sitä tyhjyyden siisteyttä. ^_^


Aikamoinen koritorni! ^_^
Kahdeksan koria hintaan 32€


Nämä korit löysin siis Jyskistä tarjouksesta ja olen mittoihin täydellisen tyytyväinen.


Mun mielestä noi on kauniit ja hyvän näköiset.
Paljon paremmat kuin ne peltipurkit.
Nyt pitäis enää keksiä käyttö tai säilytyspaikka niille purkeille.
Vielä en kuitenkaan malttaisi alkaa niitä pois myymään - mutta ehkä sekin vielä tulee vastaan.


Korit ovat muovia ja niitä mahtuu neljä vieretysten hyllylle juuri täydellisesti.


Koreihin laitoin säilytykseen punchit, boordileikkurit, tarra-arkkeja, muistilappuja, chipboard-kuvioita yms askartelurompetta.

Tämä ei mulle kuitenkaan riittänyt vaan tallustelin mittoineni samana päivänä Rauman Askoon josta silmiini osui korkeahko valkoinen Aurora-lipasto.
Sain kelpo alennuksen tuotteesta ja olin tosi tyytyväinen. Kaksi-kolme viikkoa lupasi toimitusajaksi ja siinä ei sitten auttanut kuin lähteä kotiin tekemään tilaa tulevalle lipastolle. :)
Jipii!


Olipa kerrassaan hommaa saada nuo nippipinot ja kasat pois tosta jonnekin järjevästi - eivä vaan siirrettynä toiseksi pinoksi toiseen nurkkaan.


Mutta mä tein kuin teinkin sen.
Pieni laatikosto muutti keittiöön MySoda-vekottimen tasoksi ja koiran namien kätköpaikasi.

Viime viikonlopuksi lipaston osaset sitten olivat tulleet ja mä sain värvättyä mies-asukkaan kokoamishommiin kaverinsa kanssa. Kiitos tästä urakasta näille miehille! <3


Herra Asentaja levitti perjantai-illan ratoksi olkkarin lattialle palapelin ja tarttui ruuvimeisseliin.


Ihmeen nopeasti lipasto saatiin nousemaan tähän pisteeseen.
Sitten alkoikin olla haastetta.

Ahkeraa ruuvaamista kahden asentajan toimesta. Ja niin ne laatikoiden rungot toinen toisensa jälkeen menivät kasaan.


Oli siinä pieniä vastoinkäymisiä ennenkuin kaikki palikat oli paikallaan.


Asentajille iski illan mittaan väsy ja ehkä pikkuisen myös epätoivo,
joten loppusäätö tehtiin aamun valjettua.


 Tämäkin rakennusprojekti sai kuitenkin onnellisen lopun



Siinä se nyt seisoo tukevasti paikallaan.


Toiseksi ylimpään isoista laatikoista muutti asumaan mun lähes-kaikki leimasimeni!
On niin jokunen kertynyt näiden vuosien aikana.

Kyllä se oman työhuoneen siisteys ja järjestelmällisyys on tärkeä seikka.
Mä en kuitenkaan mikään ihan ykkös-siisti askartelija ole (enkä ihminen muutenkaan) joten säilytysratkaisut ovat avainasemassa mun työhuoneessa.
Itse olen tällä hetkellä erittäin tyytyväinen lopputulokseen. (tämän nurkkauksen osalta)

Minkälaisia työhuoneita tai askartelunurkkauksia teillä on?
Mikä on tärkein seikka sun omassa askartelussa ja tekemisessä siisteyden ja sujuvuuden kannalta?
Laita linkki omaan blogiisi, jos olet laittanut kuvia säilytys- ja järjestyksenpito-ratkaisuista, olisi ihana käydä katsomassa, lukemassa ja kommentoimassa niitä.

Tämä on nyt sitten tammikuun 2016 viimeinen postaukseni.
Oli taas hiukan taukoa tässä tammikuun puolivälin jälkeen.
Varmaan helmikuussa sitten taas ahkerampaa.

Kiitos paljon että kävit,
Pia

4 kommenttia:

Tarkku kirjoitti...

Heino teksti ja todella ihanassa järjestyksessä kaikki tarvikkeet. Helposti otettavissa käyttöön.
Hyvä Pia ja asentaja!

Pia - Piipero kirjoitti...

Kiitos. :) Tää todella piristi mua, koska pitkään kaaoksessa ollut työhuone on jonkin verran latistanut fiilistä. On työhuoneessa edelleen jonkinverran järjesteltävää, mutta tämä auttoi valtavasti.
Niin, ja asentajia oli siis kaksi. Tämä miesasukki ja se hänen kaverinsa. ^_^

Arja L kirjoitti...

Näyttää tosi hienolta ja toimivalta :)

Pia - Piipero kirjoitti...

Kiitos Arja. Oon kyllä samaa mieltä. :D
Vielä kun ympäristön tosta huoneesta sais yhtä toimivaksi ja hienoksi.
(se kun ei kuvissa näy xD )