tiistai 28. elokuuta 2012

Hei, olen yllytyshullu, ja ylpeä siitä!

 Noh, ei nyt ihan hirvittävän massiivisesta tai merkittävästä yllytyksestä ole kyse, mutta yllyttämisestä oli kyse, ja vähän olen myös hullu joten en nyt ihan kovin paljon valehdellut..

Hämeenlinnassa, Wetterhoffilla nimittäin oli 11. ja 12.8. askartelutapaaminen jonka järjesti Skräpteekki, Fredrikan kesä -tapahtuman yhteydessä.
Siellä hulluteltiin Ninarskun ja Elinarskun kanssa yhdessä, ja varsin ihastuttava viikonloppu olikin. Heillä oli niin hyvä vauhti päällä skräppileiskojensa kanssa, että ihan vihreäksi veti.

Ninarsku siinä sitten lauantai-illalla yllyttikin mua ottamaan valokuvia ja skräppikamaa mukaan sunnuntaiksi.. Ja mullahan ei riittänyt voimia sitä yllyttämistä vastustamaan.

Sain jo sunnuntaina erään leiskan valmiiksi, mutta sitä en ole tajunnut vielä kameran edessä vilauttaa. Sensijaan, silloin kesken jäänyt, edellisviikonloppuna valmiiksi saamani Moulin Rouge -teemainen leiska on nyt kuvattu ja vuorossa ensimmäisenä. Aikaisempi leiska tulee sitten myöhemmin blogiin.






Ruskeaa, pinkkiä ja oranssia. Akryylimaalia, kukkasia, narua ja roiskeita. Roiskeita!!! Ekan kerran paiskasin tosiaan akryylimaalia taustapaperille ja ihmettelin mitä tapahtuu. Se oli kivaa. Noh, mitäs yllytti - Ninarsku! ^_^ 

Tarvinnee tilata lisää kuvia muistakin reissuista, kun tuo Pariisi (vaikka se ihana ja ihastuttava reissu olikin) alkaa hieman jo olla skräpätty.. ainakin tällä haavaa.
Kunnollista valokuvaprintteriä kun nyt ei ole varaa hankkia, tilaan kuvat edullisesti netin kautta. Se saa riittää toistaiseksi.
:D

love, Pia

3 kommenttia:

miia kirjoitti...

Tää on ihana!!

ninarsku kirjoitti...

Hei jee! Tässähän ne roiskeet on! Hienot noi nauhatkin, nyt vaan lisää kuvia tilaamaan ja skräppäämään lisää! Eiffelileiskaa odotellessa :)

Pia - Piipero kirjoitti...

Kiitti Ninarsku ^_^ Roiskeet onnistui kivasti! Juu tarvii muistaa kuvata Eiffelileiska kans, ja laittaa tänne, hyvä kun muistutit! :)