torstai 2. elokuuta 2012

Mielenmukaiset joogasukat

Mietiskelin lopputalvesta, kun villasukkia oli tullut käytettyä läpi talven, että kohta ei jalka enää kestä kokonaan villaan käärimistä. Nilkat kuitenkin monesti kaipaavat kesälläkin lämpöä, ainakin omani. o_O 

Mietinkin sitten että neuloisin hieman timmimmät säärystimet kesäiltojen lämmikkeeksi. Sitten lopulta hoksasin Joogasukat!!! ^_^Siis sukat, joissa ei ole kantapäätä eikä varpaita. 

Noh, näitähän on kaikenlaisia olemassa ja kaikenmoisia erilaisia ohjeita niihin. Paitsi että - mullahan sattuu aina olemaan kaapeissa sellasia lankoja ettei niistä mikään sovi koskaan haluamaani malliin. Viimeistään tarvittava määrä sitten pilaa suunnitelmani. Pitipä siis kieputella lanka puikoille ja katsoa mitä syntyy. Ei paha, varsin kiva oli näitä tehdä. 

Joustinneuletta 2o, 2n koko matkalta, ainoastaan kantapään kohdalla päättelin kaksi puikollista, neuloin kerroksen loppuun ja loin kahdelle puikolle uudet silmukat. Jalkaterän lopussa sitten vain päättelin silmukat eeeeerittäin löyhästi! 

Ihanan helppoa!

Näyttävät hiukan säärystimiltä! :)





Mutta totuus paljostuu sivusta katsottuna!
Varsi on ihan kiva kun sen laittaa rullalle.

Ite tykkään iiiihan hulluna tästä väristä! Lanka muotoutui kivoiksi raidoiksi pitkin neulomista.

Kuvauspaikkana ihana leirintäalue Taivassalossa, vieressä meri ihanasti liplatteli rantahiekkaan.
Ah - Kesää!




Terveisiä reissun päältä, Ruissalosta.
love, Pia

5 kommenttia:

miia kirjoitti...

Noihan on ihanat! Ja tulis niin tarpeeseen just nyt, kun täällä mökillä on kylmä!! Määkin voisin osata tehdä, kun ei tartte tehdä kantapäitä eikä varvasosaa :D Mutta ne olis valmiit vasta joskus vuonna 2019 ;)

Hilmukka kirjoitti...

Niistä tuli tuollaiset! Ihanat. Onkos tuo sitä lankaa, mitä kotiutit maailmalta? Tosi kiva väri ja uskon, että tulee käytettyä. Varmaan pitää itsellekin tuollaiset tikuttaa jossain vaiheessa. :)

Pia - Piipero kirjoitti...

Kiitos Miia <3 Itse oon kans oikein tyytyväinen näihin. :) Osaisit varmasti sinäkin tehdä, mutta toi kesto sit yleensä onkin se kurjempi juttu.. mut on varmaan vuonna 2019:kin kylmää..kesälläkin.. ^_^

Pia - Piipero kirjoitti...

Eikö ookki kivat! :D Just nimenomaan sitä Liettuasta tuotua lankaa... yhtä niistä xD Hähäää! :D Suosittelen kovasti itsellekin vastaavanlaisia tekemään! Ovat kivat jalassa!

Jokke kirjoitti...

Lämpimät jalat, aah!