lauantai 26. joulukuuta 2015

Vuoden 2015 Joulukortteja

Tänä vuonna tein yhteensä 53 joulukorttia. Mikäli nyt oikein muistan.
Ihan jokaista en kuvannut erikseen, mutta pieninä ryhminä - niinkuin ne myös värkkäsinkin.

Kuvat saa isommaksi klikkaamalla, mikäli tahtoo katsoa tarkemmin.



























Eipä näissä kauheesti kerrottavaa. Kuvat kertoo. :)

Tapaninpäivää ollaan vietetty rauhallisissa tunnelmissa vanhempieni luona Porissa.
Juuri syötiin jouluateria tuossa, edelleen oli herkullista. Iskä oli työpaikaltaan saanut joululahjaksi savustetun kalkkunan ja ekstrana vielä palvikinkun.
Itse tein bataattilaatikkoa, (ensimmäinen itsetekemäni jouluruoka, koska aina on ollut niin hyvät oltavat että on saanut mennä valmiisiin pöytiin) joka onnistui hirmuisen hyvin ja siitä kaikki kuulemma tykkäsivät.

 Eli mm. tämmösiä joulukortteja tein tänä vuonna.
Muutama kortti on vielä odottamassa esittelyä, laitan niistä kuvia vielä. Että ei tämä joulupostailu vielä tässä ollut.

Ihanaa joulua teille kaikille!

Kiitos,
Pia

2 kommenttia:

Arja L kirjoitti...

Tekemäsi kortit ovat kaikki todella kauniita, tykkään :)
Oikein kivaa Tapaninpäivän iltaa ja vieläkin kiitos mielettömän mieleisestä paketista <3

Pia - Piipero kirjoitti...

Kiitos Arja. :) Mä oon kans tyytyväinen tän vuoden kortteihini.
Ihana kuulla että paketti oli mieleinen! :D <3